8.5.2016
Pistäpäs silmät kiinni. Muistatko, miltä tuntui pyöritellä lankapuhelimen johtoa sormen ympärille? Siitä on vierähtänyt tovi jos toinenkin, kun itse olen kyseistä aktiviteettia harrastanut – ei liene kovin yleistä enää muuallakaan tänä älypuhelinten luvattuna aikana.
Lankapuhelimen aikaan, silloin kun liuta puhelinnumeroita tuli osattua ulkoa, koska ne piti siitä numerolevystä omin pikku kätösin pyöritellä, tuli puhuttua myös huomattavasti nykyistä pidempiä puheluita. Ainakin meillä.
Äitikultani, joka on mahtavan seurallinen persoona, hallitsi hyvin pitkien puheluiden taidon. Enkä itsekään tainnut varsinkaan teinivuosinani jäädä pekkaa pahemmaksi... Tämän turinan tarkoitus ei kuitenkaan ole kertoa pienen viinipunaisen puhelimemme välittämistä moninaisista puhelutunneista, vaan uusimman korttieräni inspiraationlähteestä.
Siis mitä? Kuulostaako kaukaa haetulta?
En tiedä, mitä juuri teillä tehtiin pitkien puhelujen aikana, mutta äitini kunnostautui puhelinpiirtämisessä. Tiedäthän, kaikenlaisten kuvien, kukkasten, eläinten, ihmisten ja muiden piirtämisessä kulloinkin käsilläolevaan paperintapaiseen. Oli se sitten puhelinluettelo tai mainoslehden takakansi – meidän lasten koulukirjat jäivät toki rauhaan (tosin itse taisin piirustella niihin muina ajankohtina kerran jos toisenkin). Ja koska äidit yleisestikin ottaen vain ovat niin taitavia, niin hienoja olivat nämä äitini piirustuksetkin.
Niiden innoittamana alkoi siis paperille ilmaantua puhelinpiirustuskukkia, jotka tuovat nyt onnentoivotukset oman äitini lisäksi muillekin äideille äitienpäivän kunniaksi.
Onnea rakas äiti! Onnea kaikki äidit!
Kristiina
ps. Täällä on kiitollisella mielellä tullut vietettyä äitienpäivää pienten ihanien kanssa, joiden ansiosta osakseni on osunut kunnia olla äiti. Ja mitä aarteita ilmestyikään paketeista!
7.5.2016
Onpas ollut pienen ajan sisällä monenlaista asiaa tehtävänä ja ajateltavana, että pää ihan savuaa!
Tänään pääsin murupumpuloimaan Seinäjoella Kauneushoitola Paula K:n keväisessä avoimien ovien päivässä – tunnelma oli aurinkoinen niin sisällä kuin ulkonakin. Talon puolesta oli järjestetty ihanat tarjoilut, ja ekologisten kauneudenhoitotuotteiden lisäksi myös Murupumpulan juttuja matkusti ilokseni uusiin koteihin. Nyt sain kiittää puskaradion voimaa tästä uudesta yhteistyömahdollisuudesta, Paulan (joka on muuten ihanan sydämellinen tyyppi!) - kanssa innostuttiin pohtimaan jo tuleviakin juttuja.
(Paulan kuvan bongaat sivuiltani Facebookin puolelta, kun tuli otettua kännykällä, niin en saanutkaan sitä tänne blogiin siirrettyä)
Tässä muutama kuvallinen välipala tältä päivältä!
Äitienpäivän aatto meni siis itselläni mitä mukavimmissa merkeissä. Useasti päivän mittaan ajatukset tulivat kääntyneeksi myös tämän päivän kipeämpään teemaan, jolle monet rohkeat ovat somessa antaneet kasvonsa hashtageillä #lapsettomienlauantai ja #yksiviidestä. Tahaton lapsettomuus ei ole mikään pikkujuttu. Villi veikkaukseni on, että lapsettomien toivelistan kärkipäässä (ilmiselvän suuren toiveen lisäksi) on vauvauteluiden ja ulkopuolisten asian kommentoinnin loppuminen. Lämmin halaus teille, joita tämä koskettaa!(Vertaistukea lapsettomuudesta kärsiville löytyy esimerkiksi lapsettomien yhdistyksen Simpukan kautta.)
Jotkut asiat voivat satuttaa toisia syvästi, kun toiset ilmeisesti kokevat ne kepeinä kahvipöytäpuheenvuoroina tai vastaavina – vauvautelut ovat tästä ehkä se yksi selkeimmistä esimerkeistä. Mutta on niitä muunkinmoisia.
Kohtasin tässä hetki sitten kirjoituksen, jonka koin kannustavana, armollisena ja rohkaisevana puheenvuorona oman itsen hyväksymiseen liittyen. Kävi kuitenkin ilmi, että joku muu saattoikin kokea saman tekstin satuttavana ja syyllistävänä. Tämä herätti pohtimaan ilmaisun, etenkin some-sellaisen, kaksiteräistä miekkaa ja sitä, kuinka ajatus voi olla hyvä ja lempeä, mutta koko viestin ja sen syvimmän olemuksen välittäminen lukijalle tai kuulijalle ei onnistu halutulla tavalla. Kohtaaminen vaatii harjoittelua, oli kyse sitten live- tai some-kohtaamisesta. Ja sitä kaiketi voi oppia vain sillä kohtaamisella ja vuoropuhelulla. Joskus ilmaisemme itseämme tai tulkitsemme toisiamme ihan päin puuta. Vaan onneksi on sentään kissavideot, positiivisen viestinnän McGyverit!
Itseäni on puhutellut valtavasti –ylläripylläri– Facebookissa kiertänyt ajatus:
”Jokainen kohtaamasi ihminen käy taistelua, josta sinä et tiedä mitään. Ole lempeä. Aina.”
Mennään sillä lempeydellä, yritetään ainakin! Ja nostetaan toisiamme siinä matkan varrella!
Ruttuhali sulle!
Kristiina
27.4.2016
Hiphei!
Ajattelin tehdä tähän saumaan tällaisen pienen pikapostauksen, odottelen nimittäin uutta korttisatsia painosta tästä parin kilometrin päästä! Tämä tuleva erä on painettu FSC-sertifioidulle pinnoittamattomalle paperille (FSC-sertifioinnista löydät suomenkielistä asiaa esimerkiksi täältä). Nyt siis julkistettakoon mitä sieltä on oikein tulossa:
Perinteisiä A6-koon 2-puolisia postikortteja löytyy kevään juhliin äideille ja valkolakin saaneille, ja Sulan kera sopii muistaa ketä vain!
Aina eivät asiat mene aivan putkeen. Jos kaveri on liian kaukana halattavaksi, voi tämän kortin kanssa lohduttaa ystävää.
Neliöpostikorteista löytyy vaihtoehtoja tervehdyksiin ja onnitteluihin hevosen ja kukkien muodossa!
Kevään neliötaitekorteilla onnitellaan vauvaperheitä, äitiä äitienpäivänä sekä valkolakin saanutta.
Korteissa on sisällä aiheen mukainen onnitteluteksti, ja niiden mukana tulee myös kirjekuori.
Odotan saavani hakea kortit viimeistään 29.4. Jos tuli sellainen fiilis, että kortti on ihan pakko saada vaikka sitä ei vielä verkkokaupassa näykään, niin laita vaikka sähköpostia Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., niin katsotaan mitä asialle saataisiin tehtyä :)
Hilpeää vapunodotusta!
Kristiina
24.4.2016
Seinäjoen keväinen Designsunnuntai oli täällä taas ja hienoja esilleasettajia toinen toisensa perään! Myös Murupumpulan kamppeita oli ensimmäistä kertaa tässä tapahtumassa näytillä Design cornerin puolella. Itse pääsin piipahtamaan paikan päällä pikaisesti viimeisen aukiolotunnin aikana, ja mukava olisi ollut tutustua tarkemminkin eri tekijöiden töihin.
Kulttuuriosuuskunta Kick!:in porukka oli tehnyt hyvää työtä, hienosti oli tavarat aseteltu nähtäväksi.
Murupumpulan mekot ja paidat pääsivät iloiseen riviin MUKA VAn lastenvaatteiden kanssa.
Design Cornerista löytyi myös mm. Uniqecon kauniita koruja.
Tekijät kohtaavat - Rita Vargas ja Irina K. Designin Irina Ritan töiden ääressä.
...ja tässä Irina K Designin piste!
Kiitos tapahtuman toteuttajille ja kävijöille! Jospas sitä ensi vuonna pumpuloisin paikan päällä ihan koko päivän... Ihasteltavaa ainakin piisaa!
Hyvää alkavaa viikkoa!
Muiskis,
Kristiina
7.4.2016
(Kansainvälisen lastenkirjallisuuden päivän (2.4.) jälkimainingeissa vähän kirjallista asiaa!)
Jotkut kirjat koukuttavat aivan täysillä. Pahimpaan lukukoukkuun ikinä jäin esikoiseni ollessa noin vuoden vanha – kohteena olivat J.K. Rowlingin Harry Potterit (Tammi), jotka tuli ahmittua kuukaudessa.
Nyt, muutaman vuoden jälkeen nappasin Harryn ja kumppanit jälleen käpälääni kirjahyllystä. Se on menoa taas!
(Pottereiden inspiroimana tuli piirrettyä myös oma versio Tylypahkan yli-inkvisiittorista ja lyhytaikaisesta professorista Dolores Jane Pimennosta (eng. Umbridge))
( "Harryn mielestä nainen näytti aivan isolta, kalpealta rupikonnalta. Hän oli pieni ja paksu ja hänellä oli leveä, vetelä naama, kaulaa yhtä vähän kuin Vernon-sedällä ja erittäin suuri, löysähuulinen suu. Hänen silmänsä olivat suuret, pyöreät ja ulkonevat. Jopa pieni musta samettirusetti, joka nökötti hänen lyhyen kiharaisen tukkansa päällä, toi Harryn mieleen ison kärpäsen, jonka nainen pian nappaisi pitkällä tahmealla kielellään."
Lainaus kirjasta Harry Potter ja Feeniksin kilta, s. 182. J. K. Rowling. 2003. Suom. Jaana Kapari. Tammi, Helsinki.)
Lukeminen on ollut itselleni aina iso ilo, vaikka välillä uppoutuminen kirjoihin onkin jäänyt vähäisemmälle. Viime vuosina, omien lasten myötä huomaan muuttuneeni entistäkin herkemmäksi lukijaksi (ja myös kuuntelijaksi ja katsojaksi mitä radioon ja telkkariin tulee), joten aikuisten romaanien sijaan olen löytänyt lasten ja vähän nuortenkin kirjallisuuden maailman. Osittain perustelen nykyistä lukuvalikoimaani ammatillisella kiinnostuksella, mutta suurempi syy on, että viihdyn niiden maailmassa. Hulvattomassa, valoisassa, lempeässä, taianomaisessa valtakunnassa, joissa isojakin asioita voidaan käsitellä tavalla, joka rohkaisee eteenpäin. Joissa kipeistä asioista päästään yli ja matkataan eteenpäin toivoa purjeissa. Joissa kohdataan jännitystä, taisteluita ja vaaroja, joista selvitään.
Yksi uudehko lukurakkauteni on Colin Meloyn Sysimetsä –trilogia (Otava), joka ei ollut mikään läpilupsakka lastenkirjasarja, vaan voimakkaiden ja synkkienkin sävyjen kertomus. Ja vastustamattoman mukaansatempaava sellainen. Samaan kategoriaan laskisin myös Catherynne M. Valenten Satumaahan sijoittuvat kirjat, joista kaksi (Tyttö, joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö, joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa (Gummerus)) on suomennettu.
Täysin toista maata – vaikkakin aivan yhtä vetävää – ovat olleet Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjät (Tammi), joita on tullut haalittua kirjastosta kahmalokaupalla. Ammatillisen kiinnostuksen vuoksi! Niinpä niin...
Räppääjien osalta olen kiinnostuksella seurannut myös kuvittajan vaihtumista, koska pidän sekä joukkue Havukainen&Toivosen loistavan yllätyksellisistä ja mielikuvitusrikkaista kuvituksista, mutta myös Christel Rönnsin ilmeikkäästä kuvallisesta ilmaisusta.
Runopuolella Jukka Itkosen tekstit ovat kolahtaneet kunnolla! Useita hänen riimittelyjään ovat osuvasti tukeneet Matti Pikkujämsän kuvat, joiden persoonallinen tyyli on tullut laajasti tunnetuksi monista eri yhteyksistä.
Tässä kohdassa on sanottava, että hyödyntäkää, hyvät ihmiset, kirjastojen henkilökunnan asiantuntemusta! Monenmonta mainiota uutta kirjaa olen löytänyt sillä, että olen tutustunut kirjastoissa henkilökunnan suosittelemiin ja esille ottamiin teoksiin.
Aikoinaan olen rakastunut mm. Anni Swaniin ja Rudolf Koivuun, slaavilaisiin satuihin, Grimmin veljesten kertomuksiin ja muihin perinteisiin kulttuuriaarteisiin. Jotkin kirjat ovat kulkeneet mukanani lapsuudesta asti, ja nyt omat lapseni pyytävät, että luetaan iltasaduksi ”vanhaa kirjaa”, sitä josta osa sivuista on urheista teippailuista huolimatta irronnut (ja muutama kadonnutkin jonnekin aikojen saatossa).
("Vanha kirja", eli "Luetaan yhdessä satuja ja tarinoita". Kirjalito, 1982.)
Kohta pitäisi varmaan palata taas Narnian (Otava) syleilyyn, senkin lukemisesta on kulunut jo tovi.
Lukemisiin!
Kristiina