7.5.2016

Onpas ollut pienen ajan sisällä monenlaista asiaa tehtävänä ja ajateltavana, että pää ihan savuaa!

Tänään pääsin murupumpuloimaan Seinäjoella Kauneushoitola Paula K:n keväisessä avoimien ovien päivässä – tunnelma oli aurinkoinen niin sisällä kuin ulkonakin. Talon puolesta oli järjestetty ihanat tarjoilut, ja ekologisten kauneudenhoitotuotteiden lisäksi myös Murupumpulan juttuja matkusti ilokseni uusiin koteihin. Nyt sain kiittää puskaradion voimaa tästä uudesta yhteistyömahdollisuudesta, Paulan (joka on muuten ihanan sydämellinen tyyppi!)  - kanssa innostuttiin pohtimaan jo tuleviakin juttuja.
(Paulan kuvan bongaat sivuiltani Facebookin puolelta, kun tuli otettua kännykällä, niin en saanutkaan sitä tänne blogiin siirrettyä)

Tässä muutama kuvallinen välipala tältä päivältä!

Äitienpäivän aatto meni siis itselläni mitä mukavimmissa merkeissä. Useasti päivän mittaan ajatukset tulivat kääntyneeksi myös tämän päivän kipeämpään teemaan, jolle monet rohkeat ovat somessa antaneet kasvonsa hashtageillä #lapsettomienlauantai ja #yksiviidestä. Tahaton lapsettomuus ei ole mikään pikkujuttu. Villi veikkaukseni on, että lapsettomien toivelistan kärkipäässä (ilmiselvän suuren toiveen lisäksi) on vauvauteluiden ja ulkopuolisten asian kommentoinnin loppuminen. Lämmin halaus teille, joita tämä koskettaa!(Vertaistukea lapsettomuudesta kärsiville löytyy esimerkiksi lapsettomien yhdistyksen Simpukan kautta.)

Jotkut asiat voivat satuttaa toisia syvästi, kun toiset ilmeisesti kokevat ne kepeinä kahvipöytäpuheenvuoroina tai vastaavina – vauvautelut ovat tästä ehkä se yksi selkeimmistä esimerkeistä. Mutta on niitä muunkinmoisia.

Kohtasin tässä hetki sitten kirjoituksen, jonka koin kannustavana, armollisena ja rohkaisevana puheenvuorona oman itsen hyväksymiseen liittyen. Kävi kuitenkin ilmi, että joku muu saattoikin kokea saman tekstin satuttavana ja syyllistävänä. Tämä herätti pohtimaan ilmaisun, etenkin some-sellaisen, kaksiteräistä miekkaa ja sitä, kuinka ajatus voi olla hyvä ja lempeä, mutta koko viestin ja sen syvimmän olemuksen välittäminen lukijalle tai kuulijalle ei onnistu halutulla tavalla. Kohtaaminen vaatii harjoittelua, oli kyse sitten live- tai some-kohtaamisesta. Ja sitä kaiketi voi oppia vain sillä kohtaamisella ja vuoropuhelulla. Joskus ilmaisemme itseämme tai tulkitsemme toisiamme ihan päin puuta. Vaan onneksi on sentään kissavideot, positiivisen viestinnän McGyverit!

Itseäni on puhutellut valtavasti –ylläripylläri– Facebookissa kiertänyt ajatus:

”Jokainen kohtaamasi ihminen käy taistelua, josta sinä et tiedä mitään. Ole lempeä. Aina.”

Mennään sillä lempeydellä, yritetään ainakin! Ja nostetaan toisiamme siinä matkan varrella!

Ruttuhali sulle!

Kristiina