11.2.2016

Jotkin asiat saavat vain luovuuden heräämään. Hyvä biisi, mukaansatempaava kirja, taideteos tai kaunis maisema – tai vaikka hemaisevan värinen koppakuoriainen!

Tapasin tässä vähän aikaa sitten suloisen, ehkä viisivuotiaan tytön. Hän oli hyvin kriittinen omia taiteilujaan kohtaan, ja ennakoi lyhyen ajan sisällä monta kertaa ”Mä en osaa.”

Kuinkahan monta kertaa tuota samaa lausetta on tullut itse tankattua? Varmaan miljoonia, vain lievästi liioiteltuna – ja sitten kuitenkin, aika monta kertaa sitä onkin osannut. Vaikka ei nyt täydellisesti, niin aivan riittävän hyvin kuitenkin. Ja joskus menee plörinäksi, eihän sille mitään voi. Mutta katse eteen ja suupielet ylöspäin (kiitos Elalle mainiosta lyriikasta)!

Alku on usein vaikeaa, välillä tarvitsee pientä kannustavaa tuuppausta, että saa homman etenemään. Luova toiminta tarvitsee aikaa, tilaa ja turvallisuutta, luottamusta ja rohkaisua. Varsinkin jos maalaaminen, askarteleminen tai vaikkapa näytteleminen on tekijälleen uusi, vieras alue. Uudet asiat kun tuppaavat helposti jännittämään niin lapsia kuin aikuisiakin.

Toivon, että sain omalta osaltani tsempattua tuota aiemmin mainittua tyttöä edes vähän näkemään, että hänen luomuksensa oli hyvä. Ihan vain siksi, että hän oli siihen keskittynyt, että se oli hänen tekemänsä. Ehkäpä hän innostuu joskus luomaan jotakin aivan omaa onnistumisen ilolla maustettuna!

Aika monessa kohdassa olisi hyvä päästä katsomaan itseään ja omia tekemisiään kuin jonkun toisen silmin. Yhtäkkiä kaikki saattaakin alkaa näyttää paremmalta. Itsekritiikki on sopivina annoksina ihan passeli juttu, mutta liiallinen itsekriittisyys on jo lamauttavaa. Mistä se sitten lähtee, liian tiukka arviointi omia tekemisiään kohtaan? Ylen sivuilta löytyi asiaan liittyen mielenkiintoinen juttu (klik klik!).

Luovuus ei tykkää liiasta itsekriittisyydestä. Eikä liian ahtaista reunaehdoista.

Taiteen osalta löytyy koulukuntia joka lähtöön aina hyperrealismista superabstraktiin ilmaisuun. Hiljattain edesmennyt Erkki Pirtola teki mittavan työn ITE-taiteen (Itse Tehty Elämä) esiinmarssittajana tuoden näkyviin nykykansantaiteen rivit.

Ehdin olla 2000-luvun alussa pienen hetken Pirtolan oppilaana. Ehkäpä sieltä on jäänyt elämään jonkinasteinen fiiliksellä tekeminen ja toisaalta halu antaa tilaa monimuotoisuudelle, myös omissa töissä.

ITE-henki hullaannuttaa – oma näkemykseni on, ettei siinä ole mitään valmiita malleja tai sääntöjä joita pitäisi noudattaa. Sen sijaan se mahdollistaa taiteen tekemisen mistä aiheesta ja mistä materiaalista vain! Se on juuri sitä ihanaa leikkiä, mitä taide mielestäni parhaimmillaan voi olla. ITE-taide antaa tekijälleen ilmaisukanavan, ja voi katsojalleen luoda monentasoisia kokemuksia vaihdellen huvittuneisuudesta ihmetykseen ja ihailusta ällötykseen.

Anna mennä. Heittäydy. Piirrä, maalaa ja roiski värejä – hyvä, jos suurin osa osuu paperiin, mutta ei se ole niin justiinsa vaikka ei osuisikaan (ellei sinulla ole upouutta valkoista nahkasohvaa tms.).

Nämä ovat niin hyviä ohjeita, että pitäisi yrittää joskus itsekin noudattaa...

Ei aloittaessa ole aina pakko tietää, mitä oikeastaan on tekemässä. Matkan pää voi selvitä vasta perillä.

Loikkaa luovuuden siiville!

Kristiina