7.4.2016
(Kansainvälisen lastenkirjallisuuden päivän (2.4.) jälkimainingeissa vähän kirjallista asiaa!)

Jotkut kirjat koukuttavat aivan täysillä. Pahimpaan lukukoukkuun ikinä jäin esikoiseni ollessa noin vuoden vanha – kohteena olivat J.K. Rowlingin Harry Potterit (Tammi), jotka tuli ahmittua kuukaudessa.

Nyt, muutaman vuoden jälkeen nappasin Harryn ja kumppanit jälleen käpälääni kirjahyllystä. Se on menoa taas!

(Pottereiden inspiroimana tuli piirrettyä myös oma versio Tylypahkan yli-inkvisiittorista ja lyhytaikaisesta professorista Dolores Jane Pimennosta (eng. Umbridge))

( "Harryn mielestä nainen näytti aivan isolta, kalpealta rupikonnalta. Hän oli pieni ja paksu ja hänellä oli leveä, vetelä naama, kaulaa yhtä vähän kuin Vernon-sedällä ja erittäin suuri, löysähuulinen suu. Hänen silmänsä olivat suuret, pyöreät ja ulkonevat. Jopa pieni musta samettirusetti, joka nökötti hänen lyhyen kiharaisen tukkansa päällä, toi Harryn mieleen ison kärpäsen, jonka nainen pian nappaisi pitkällä tahmealla kielellään."

Lainaus kirjasta Harry Potter ja Feeniksin kilta, s. 182. J. K. Rowling. 2003. Suom. Jaana Kapari. Tammi, Helsinki.)

Lukeminen on ollut itselleni aina iso ilo, vaikka välillä uppoutuminen kirjoihin onkin jäänyt vähäisemmälle. Viime vuosina, omien lasten myötä huomaan muuttuneeni entistäkin herkemmäksi lukijaksi (ja myös kuuntelijaksi ja katsojaksi mitä radioon ja telkkariin tulee), joten aikuisten romaanien sijaan olen löytänyt lasten ja vähän nuortenkin kirjallisuuden maailman. Osittain perustelen nykyistä lukuvalikoimaani ammatillisella kiinnostuksella, mutta suurempi syy on, että viihdyn niiden maailmassa. Hulvattomassa, valoisassa, lempeässä, taianomaisessa valtakunnassa, joissa isojakin asioita voidaan käsitellä tavalla, joka rohkaisee eteenpäin. Joissa kipeistä asioista päästään yli ja matkataan eteenpäin toivoa purjeissa. Joissa kohdataan jännitystä, taisteluita ja vaaroja, joista selvitään.

Yksi uudehko lukurakkauteni on Colin Meloyn Sysimetsä –trilogia (Otava), joka ei ollut mikään läpilupsakka lastenkirjasarja, vaan voimakkaiden ja synkkienkin sävyjen kertomus. Ja vastustamattoman mukaansatempaava sellainen. Samaan kategoriaan laskisin myös Catherynne M. Valenten Satumaahan sijoittuvat kirjat, joista kaksi (Tyttö, joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö, joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa (Gummerus)) on suomennettu.

Täysin toista maata – vaikkakin aivan yhtä vetävää – ovat olleet Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjät (Tammi), joita on tullut haalittua kirjastosta kahmalokaupalla. Ammatillisen kiinnostuksen vuoksi! Niinpä niin...
Räppääjien osalta olen kiinnostuksella seurannut myös kuvittajan vaihtumista, koska pidän sekä joukkue Havukainen&Toivosen loistavan yllätyksellisistä ja mielikuvitusrikkaista kuvituksista, mutta myös Christel Rönnsin ilmeikkäästä kuvallisesta ilmaisusta.

Runopuolella Jukka Itkosen tekstit ovat kolahtaneet kunnolla! Useita hänen riimittelyjään ovat osuvasti tukeneet Matti Pikkujämsän kuvat, joiden persoonallinen tyyli on tullut laajasti tunnetuksi monista eri yhteyksistä.

Tässä kohdassa on sanottava, että hyödyntäkää, hyvät ihmiset, kirjastojen henkilökunnan asiantuntemusta! Monenmonta mainiota uutta kirjaa olen löytänyt sillä, että olen tutustunut kirjastoissa henkilökunnan suosittelemiin ja esille ottamiin teoksiin.

Aikoinaan olen rakastunut mm. Anni Swaniin ja Rudolf Koivuun, slaavilaisiin satuihin, Grimmin veljesten kertomuksiin ja muihin perinteisiin kulttuuriaarteisiin. Jotkin kirjat ovat kulkeneet mukanani lapsuudesta asti, ja nyt omat lapseni pyytävät, että luetaan iltasaduksi ”vanhaa kirjaa”, sitä josta osa sivuista on urheista teippailuista huolimatta irronnut (ja muutama kadonnutkin jonnekin aikojen saatossa).

("Vanha kirja", eli "Luetaan yhdessä satuja ja tarinoita". Kirjalito, 1982.)

Kohta pitäisi varmaan palata taas Narnian (Otava) syleilyyn, senkin lukemisesta on kulunut jo tovi.

Lukemisiin!

Kristiina