25.5.2016

 

Kannustus on ollut tämän päivän sana! Alkaen siitä, kuinka 5-vuotias aidosti ihaili, kuinka pikkusisko on kehittynyt nopeasti potkupyöräilyssä. Siinä ihan sydän alkoi läpättämään – miten hienoa on, kun toinen huomaa toisen taidot ja kannustaa! Ja miten mahtavaa muutenkin, jos oppii näkemään hyvän toisessa. Eli ole nimittäin välttämättä mikään helppo taiteenlaji, oli kysymyksessä sitten sisarussuhde, parisuhde tai mikä vain.

Murupumpula ja pieni iloinen keltainen

Facebookissa on monia mainioita ryhmiä. Eräässä niistä jaettiin tänään päivän sanaan liittyen linkki #koskajokainenonhyvä –kampanjaan, jonka pystyyn on pistänyt pääkaupunkiseutulainen Valmentamo. Idea oli mielestäni loistava: kampanjan tavoitteena on huomioida stipendein piilevät lahjakkuudet, joita ei välttämättä perinteisillä arvosanoilla palkita. Tässä kohdassa sinä tai minä voimme hypätä remmiin ja olla lahjoittamassa stipendiä tsemppaamaan nuorta juuri siinä, missä hän on hyvä! Kiinnostuitko? Loikkaapas tutkimaan asiaa tarkemmin täältä! Ja HUOM! Aikataulu on aika napakka, sillä stipendit kirjelmineen pitäisi olla postitettu viimeistään 30.5. mennessä, että ehtivät ajoissa!

Murupumpula piirtää sininen

Päivän kolmannen kannustuksen minulle tarjosi Into Seinäjoki. Kun Murupumpula pyöri vasta sivutoimisena hommana, yritin tankata yrittäjyysasioita päähäni mainiolla Liikeideat lentoon –kurssilla. Siellä tuli opittua monenmoista ja luotua kultaakin kalliimpia verkostoja (iso kiitos kaikki kollegat, yhteistyökumppanit ja kurssittajat!). Kurssin tiimoilta istuin iltaani verkostoitumistapahtumassa, jonne vierailevaksi puhujaksi oli saapunut Timo Polari, aikamoisia eräretkiä ja seikkailuita läpikäynyt vaeltaja.

Timo kannusti humoristisinkin sanankääntein meitä osallistujia menemään kohti tavoitteitamme ja tekemään töitä niiden eteen. Verkostoja luomalla, yhteistyötä tekemällä, toisiamme tukemalla ja kannustamalla pääsee paljon pidemmälle kuin jos taistelisi yksin tuulimyllyjä vastaan (joita ainakin tuolla Jalasjärven suunnassa ison tien varressa joku on tullut ohitettua).

 

Murupumpula kastelee kukkia keltainen

Oma asenne on hommassa kuin hommassa aika olennainen tekijä sekä oman että toisten viihtyvyyden ja motivaation suhteen. Jo muinaiset roomalaiset ovat kuulemma todenneet seuraavaa: ”He pysytvät, koska uskovat pystyvänsä.”
(Latinaksi se oli jotakin possut sitä ja tätä – joku itseäni taitavampi Asterixin lukija voinee varmaan tämänkin lausahduksen alkukielelle kääntää...)

 

Ja kuten eräs nuori henkilö iältään 2-v. totesi isukilleen, joka hieman väsähtäneesti teroitti värikynää:

”Sinä pystyt siihen! Sinä pystyt siihen!”

 

Tsempit siis sinne – sinä pystyt siihen!

 

Kristiina